tiistai 2. heinäkuuta 2019
heinäkuu tiistai päivä 2.7.2019
tiistai 25. kesäkuuta 2019
tiistai 18. kesäkuuta 2019
kesäkuu tiistai 18.6.2019
lauantai 8. kesäkuuta 2019
vieraskirjani
https://vieraskirja.info/lue/vieraskirjani-5
lauantai 1. kesäkuuta 2019
kesäkuun 2.6.2019 sunnuntai päivä
aikaan, 19.5.2019 olin tuomiokirkossa konserttia kuuntelemassa sotaveteraani kuoroa.
kun minun tuttu laulaa siinä kuorossa ja oon myös tutustunut muihinkin sotaveteraaneihin. niitä on kiva käydä kuuntelamassa. juttelin jupen kanssa pitkän aikaa sen konsertin jälkeen,
kirjoittelen blogia tällä mun uudella koneellani nyt tässä. heräsin jo klo: 4.00 aamulla enkä enään juuri ole saanut unta nytten ollut koneella tässä vähän yli tunnin jo, olen vain piirrellyt
tuota yhtä piirrustusta tuossa, eilen nukuin melkein koko päivän en tiedä mikä minua väsytti.
voi olla sekin kun oli yksi poissa olo kohtaus minulla joka on epilepsian tyylinen kohtaus.
nella tuossa herätti minut jo klo: 4.00 aamulla oli ruokaa vailla ja sille pitäsisi myös vesi vaihtaa ja antaa tuota pussi ruokaa myös. olen jo pitemmän aikaa käynyt sotaveteraaneja kuuntelemassa, vastakin menen kun lupasin jupelle että meen sitä kuuntelemaan. en tiedä laulaako ne nyt enään kesän aikaan konsertteja mutta joulun aikaan kyllä tulee karjasillan kirkko ja oulujoen kirkkoon. tällä koneen näppäimistöllä saa ihmeen nopee kirjoiteltua.
lauantai 4. toukokuuta 2019
toukokuun 5.5.2019 sunnuntai ilta
moikka kaikki ajattelin vähän kirjoitella tänne blogiini taas pientä kuulumista,
tänään on päivä mennyt ihan hyvin minun nella kissan kanssa kävimme vähän ulkona kävelee ihan pieni lenkki ulkona. nyt vain tässä tietokoneella ollut facebookissa ja sitten vain katellut vanhoi kuviani ja en mitään sen ihmeempiä ole tehnyt tänään. tänään ja eilen täällä
satoi lunta maahan mutta nyt sulaneet lumet poissa.
kumpa olisi jo heinäkuu pian, huomenna minä menen käymään eläin kaupassa ja ostan ruokaa minun hamsterille jotain uutta, ja myös mun kissallekkin ostan jotakin.
olen katsonut moneen kertaan tuon dvd konsertin joka on tuossa oikealla puolella.
cd levyä kuunnellut joka päivä illalla kun alan nukkuun niin tulee paremmin uni minulle.
kiva päästä kohta tuolla potkurilla menee ulkona potkuttelemaan.
toukokuu 4.5.2019 Lauantai päivä
perjantai 3. toukokuuta 2019
toukokuu 4.5.2019
minä ajattlin kirjoittaa taas tänne blogia ja laitan lisää kuvia pitkästä aikaa,
tänään olen siivonnut ulkona en käynyt kun satoi ja tuiskutti lunta.
olen katsontu mikko alatalo ja juice leskinen klasikoiden ilta dvd moneen kertaan,
sitten olen kuunnellut paljon mikkon cd levyjä joita minulla on iso kasa.
päivä on mennyt ihan hyvin siivoilessa kämppää, ollut tietokoneella facebookissa.
pelannut jotain pelejä, kiva taas päivitellä tätä blogia .
tänään myöhemmin kirjoitan vähän pitemmän blogin ja laitan jotain uusia.
kuvia tänne myös tämä kuva on otettu aivan vasta.
tiistai 23. huhtikuuta 2019
yö vaihtunut keskiviikko huhtikuun 24.4.2019 klo: 2.34
maanantai 15. huhtikuuta 2019
huhtikuun 15.4.2019 maanantai päivä
tiistai 9. huhtikuuta 2019
huhtikuun 10.4.2019 keskiviikko aamuyö
keskiviikko 3. huhtikuuta 2019
Maaliskuun 3.4.2019 keskiviikko päivä
Heippa nyt tänään poistettiin minulta nuo tikit kädestä ja olen jumpannut kättä jonku verran
Ehkä perjantaina kotia omalle kämpälle nellan kanssa. Kattoo nyt menenkö vielä sinne, Nella onneksi tuossa rauhoittui makaan, nyt varovasti jumppailla kättä. Hyvä kun olen saanut painon tippuun pikku hiljaa alas päin on paljon parempi ollakin ja jaksan enempi liikkua pitemmästi lenkkejä. Huomenna jumpata vähän selättimellä vielä on käsi kipeä jonkin verran, toivottavasti paranee siihen mennessä kun Mikko Alatalo on rotuaarilla 19.7.2019 rotuaarilla klo: 18.00 minä aion mennä sinne kun lupasin Mikolle jo että meen sitä kattoo sinne. Ja Toppilan möljälle myös menen laulu iltaan. Kun Mikko pitää sitä. Jammikin on siellä myös kiva nähdä molempia siellä. Toivottavasti saan tuon yhden käytetyn vaate rekin itselle ettei ole ehtiny mennä kun olen kauan käytettyä etsinyt. Mutta aina ehtiny mennä ne. Pakkohan se on mentävä Mikkoa kattoon kun lupasin ja haluun Mikko nähä kun on minun lemppari laulajani ollut pienestä asti. Siit asti tykännyt kun näin Mikko Alatalo laste konsertin koulusta saatiin silloin ilmaiset liput sinne. Oli ihana ja mahtava kokemus siit asti mä olen Mikko fani ollut aina ja en Mikkoa koskaa hylkää ikuisesti sen fani olen. En ikinä kyllästy muiikkiinsa. No nyt lopettelen tämän postauksen tähän huomenna jatkan taas.
maanantai 1. huhtikuuta 2019
Huhtikuun 2.4.2019 tiistai aamuyö
Hei ajattelin nyt tabletilla kirjoittaa tätä blogiani tänne vaihteeksi. Ei väsytä oikeen kun nukuin päivällä, ☺️ no hyvä kun tälläkin voin päivitellä mä olen miettinyt jos alkais enemmän kirjoittaan tätä blogia tänne. Minun kuulumisiani. Valokuviakin laittelen paljon tänne. eipä tarvi tietokoneella olla kun tämä on melkeen kuin koneella kirjoittaisi. Nyt käsi alkaa paranemaan pikku hiljaa kun otetaan keskiviikkona tikit pois varovasti jumpata kättä sitten. Minun kissa nella tuos jo nukkuu sikeästi. ehkä perjantaina sitten menemme kotiin jos vain pystyn, enskuusta lähtien alan säästää rahaa itelleni. joka kuukaus jos nostais rahaa vähän säästöön. hyvä että tällä tabletillakin voi saman lailla olla netissä kuin kannettavalla tai siis tuolla läppärillä tarkoitan, ☺️
olen miettinyt jos ostaisi puuta ja alkaisi rakentaa pienen mini kodin jota voisi kuluttaa tuos esla potkurin avulla paikasta toiseen ja nella olisi sen sisällä kyydissä. se on mun haaveeni rakentaa kuljettetava mini koti jossa sähkö tulee aurinko paneelista. tästä tuleekin pitkä postaus nyt, toivottavasti joku jaksaa lukee, mä rakastan blogin kirjoittamista paljon. Ei vaa uni tule.
torstai 28. maaliskuuta 2019
heippa vaan kaikki maaliskuun 28,3,2019 tostai päivä
tänään pääsin leikkauksesta avohoitotalosta pois kun leikattiin tuo minun oikea käteni on vaikee kirjoittaa yhdellä kädellä kun ei saa kovin paljoa toista liikutella.
vielä ennen kuin on tikit poistettu viikon päästä, pakko jotenkin yrittää vaan yhdellä kädellä ja varovasti liikutella toista kättä. keskiviikkona menin ja jouduin oleen yötä kun oksensin illalla. kun olin vähän yrittäny syödä leipää ja jugurttia. tuli kauhee huono oloa yhtä äkkii onneks sain pahoivinti lääkettä laitettiin kanuulin kautta.
kirjoitan nyt mitä pystyn